Vahvojen ryhmien rakentaminen 

Ruohonjuuritason rukousliike

Äidit jakavat jatkuvasti rukousnäkyä toisilleen. Kun ryhmät ovat vahvoja, näky kirkastuu. Ryhmän jäsenet ovat parhaita viestinviejiä. Kun Jumala toimii elämässä ja vastaa rukouksiin, äidit jakavat mielellään rukousvastauksia.  

Kuinka saadaan vahvoja ryhmiä

  1. Ryhmänjohtaja tuntee Moms in Prayer formaatin ja noudattaa sitä. Hän johtaa rukousta ja tunnin aikana rukoillaan yhdessä yksimielisesti neliportaisen rukousohjelman mukaan. Hän on valmistautunut. (Rukoustunnin askeleita löytyy MomsInPrayer.org-sivustolta.) Hyvin kouluttautunut johtaja on varma ja innostunut etuoikeudesta ohjata ryhmänsä naisia keskittyneeseen ja yksimieliseen rukoukseen. Tämä saa aikaan sen, että ryhmän jäsenet kutsuvat toisia mukaan sekä jakavat näkyä perheelleen ja ystävilleen, joilla on lapsia muissa kouluissa. Näin heitä haastetaan mukaan ryhmään tai aloittamaan uutta rukousryhmää. Tapahtuu moninkertaistumista.
  2. Ryhmänjohtaja on innostunut. Hän ei koe tuntia taakkana vaan elämää muuttavana niin omassa elämässään kuin ryhmänsä naisten elämässä. Hän tietää, että Jumala toimii rukouksen kautta ja tämä voima vapautetaan yhteisessä rukouksessa. Jeesuksen antamat rukouksen periaatteet osoittavat, että kaksi tai useampi rukoilija ovat yhdessä voimallisemmat! Tämä on paras päätös, jonka voit tehdä ajankäyttösi suhteen joka viikko.
  3. Ryhmänjohtaja on sitoutunut. Hän on valmis johtamaan ryhmää kun se tuntuu mukavalta ja silloinkin kun se ei tunnu niin hyvältä. Hän tietää, että Jumala siunaa hänen kuuliaisuutensa. Hän on sitoutunut valmistamaan neljän askeleen rukoustunnin ryhmälleen.
  4. Ryhmänjohtaja johtaa puhtaalla sydämellä. Hän ei ole täydellinen, mutta hän on armahdettu.
  5. Ryhmänjohtajalla on säännöllinen hiljainen hetkensä. Hän järjestää itsellensä aikaa Jeesuksen seurassa, pitäen Hänet ensimmäisenä rakkautenaan. Hänen elämänsä heijastaa syvällä tasolla Jeesusta ryhmälle ja hän sallii Jeesuksen johtaa ryhmää itsensä kautta.
  6. Ryhmänjohtaja luo ryhmään yhteisöllisyyttä, johon naiset haluavat kuulua. He haluavat paikan, jossa he tuntevat olevansa turvassa, rakastettuja ja hyväksyttäjä, ilman tuomitsemista.
  7. Ryhmänjohtaja johtaa ryhmäänsä suoraselkäisesti ja korkealla moraalilla. Hän aloittaa ja lopettaa aikataulun mukaisesti. Hän johtaa rukoilemalla rukouspyynnöt ja kiitosaiheet mieluummin kuin että ensin jakaisi niitä ryhmälle. Hän painottaa aina luottamuksellisuutta.
  8. Ryhmänjohtaja siirtää vastuuta eteenpäin, kun on muutosten aika. Hän ymmärtää, että muutostilanteissa on elintärkeää jatkaa rukousta koulujen puolesta. Hän pyytää aina välillä muita ryhmän jäseniä johtajiksi, jotta nämä saisivat kasvaa luontevasti tähän tehtävään. Hän ennakoi tulevaa ja rukoilee Jumalan ajoitusta ja valintaa uudeksi johtajaksi.
  9. Ryhmänjohtaja pitää ryhmässä esillä maailmalaajuista Moms in Prayer-näkyä. Hän on syvästi tietoinen, että hänen ryhmänsä on osa jotain suurempaa – tuhannet ja tuhannet naiset rukoilevat ryhmissä ympäri maailmaa. Hän seuraa säännöllisesti Moms in Prayer-nettsivustoa ja on tietoinen siitä, miten Jumala toimii maailmanlaajuisesti Moms in Prayer-liikkeen kautta, jotta hän voi rohkaista omaa ryhmäänsä. Naiset haluavat olla osa Jumala-keskeistä, opetuslapseuttavaa ja moninkertaistuvaa liikettä, joka tuottaa ikuista sijoitusta lasten elämään ja kouluille – tässä maassa ja ympäri maailman.
  10. Ryhmänjohtaja osallistuu alueellisiin johtajakokoontumisiin. Hän tietää, että hän voimaantuu, rohkaistuu, saa varustusta sekä tärkeää ajankohtaista tietoa.

Vahvan ryhmän tulokset ja hyödyt?

  1. Naiset saavat kokemuksen rukousvastauksista.
  2. Naiset kasvavat uskossa ja suhteessaan Kristukseen.
  3. Naiset kokevat, että Kuningas Jeesus on läsnä heidän ryhmässään, kun he ovat yksimielisiä toistensa, Hänen sekä Hänen tahtonsa ja Sanansa kanssa.
  4. Naiset sitoutuvat. Kuka haluaisi jäädä pois tästä voimallisesta ja vaikuttavasta rukoustunnista? He oppivat rakastamaan tunnin järjestystä ja rakennetta. He saavat nähdä sen arvon, mikä on sillä, että aika käytetään rukoukseen juttelun sijaan.
  5. Ryhmäsi naiset jakavat asiaa eteenpäin ja kutsuvat muita mukaan.

 

ODOTA SATOA!

  1. Elä niin, että odotat suurta satoa: pelastusta / herätystä koulussasi ja kaikissa kouluissa, jotka peitetään rukouksin.
  2. Rukoile runsasta – kaksinkertaista siunausta. “ Vielä tänäänkin lupaan: kaksinkertaisen hyvityksen minä annan sinulle.” (Sakaria 9:12).                 Rukoile kaksinkertaistumista rukoiltaviin kouluihin, ryhmäsi jäseniin, johtajuuteen (alueeellisiin ja valtakunnallisiin koordinaattoreihin) sekä kaksinkertaistumista mahdollisuuksiin puhua Rukoilevista äideistä kirkoissa, raamattupiireissä naapureille, jne.
  3. Älä luovuta! Rukoile, että Pyhä Henki yhdistää sinut syvällä rakkaudella Mestariin (Apostolien teot 20:22), joka on kutsunut sinut tähän palvelutyöhön. Sielujen sadonkorjuu odottaa korjaajaa.
  4. Älä epäile! Usko, että Jumala toimii. “Mehän elämme uskosta, emme näkemisestä.” Kor.5:7
  5. Rukouksemme sinulle on tämä: “ Oi, Herra, kaikkein Korkein, kruunaa ___________n vuosi runsaalla sadolla, anna jopa vaikeidenkin polkujen tulvia yltäkylläisyyttä. (Psalmista 65:12 )

 

Brian Wechslerin artikkelia mukaellen 

Sinun peltosi ei ehkä näytä suurelta harjaantumattomalle silmälle… Mutta talven lumien alla on kätkettynä mahdollisuudet. Suuria asioita voi tapahtua. Karu maa voi muuttua hedelmälliseksi maaksi. Tämän päivän jäätynyt maa pitää sisällään huomisen sadon. Ei ole ajan tuhlaamista rukoilla jäätyneen, tyhjän maaperän puolesta. Vaikka juuri nyt ei ole todistetta elämästä, se ei tarkoita, että koskaan ei voisi olla. Se ei tarkoita, etteikö voisi olla…Mahdollisuus on näkymättömässä! Mutta ennen sadonkorjuuta on tehtävä työtä. Siemenet on kylvettävä, lannoitettava, rikkaruohot kitkettävä ja rukous rukoiltava. Tämä vie aikaa, työtä on paljon. Tulkoon sadonkorjuun aika! Tämä on sen arvoista!