2019 06 MIP EU Banner
Nouse, huuda ja valita yöllä, jokaisen vartiovuoron aikaan. Vuodata sydämesi tuska Herran kasvojen eteen. Kohota kätesi häntä kohti lastesi elämän puolesta. Heitä viruu joka kadunkulmassa, he nääntyvät nälkään. Valitusvirret 2:19 (Raamatunkäännös 1992)

Näkymme

Näkymme on, että jokaisen koulun puolesta maailmassa rukoillaan.

Tarkoitus

Moms in Prayer Internationalin tehtävänä on koota äitejä ympäri maailman rukoilemaan lasten ja koulujen puolesta.

Uskon ...

Yhdessä, toistemme puolesta

Me äidit kohtaamme haasteita joka päivä. Siksi onkin niin tärkeää seisoa samassa rintamassa tukien ja rohkaisten toinen toistamme. Kun tuomme huolemme Jumalan eteen emme väistele vastuutamme, vaan ennemminkin saamme tarvittavan rauhan ja luottamuksen, jotta voimme huolehtia velvollisuuksistamme.

Minä sanon teille: mitä tahansa asiaa kaksi teistä yhdessä sopien maan päällä rukoilee, sen he saavat minun Isältäni, joka on taivaissa. Sillä missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään.Matt. 18:19-20

Äiti kertoo

God used ‘Moms in Prayer‘and the process of praying with other mothers for our children and schools to heal so much in my life. He has taken my struggles and concerns for my kids and is continuously teaching me how to surrender.

Opettaja kertoo

I’m encouraged to know that ‘Moms in Prayer‘ moms are praying for me as a teacher, and for the school where I teach. This gives me much appreciated support.

Cookies make it easier for us to provide you with our services. With the usage of our services you permit us to use cookies.
Ok Decline